Edustusjoukkue vei RoPs Challenge Cupin nimiinsä!


Edustusjoukkue vei ROPS Challenge Cupin nimiinsä!

Ei löytynyt tänäänkään Kajaanin Hakan Edustusjoukkueen pysäyttäjää Rovaniemeltä, vaan keltapaidat marssivat lähes suvereenisti ensimmäisen ROPS Challenge Cupin voittoon kaatamalla finaalissa AC Oulu / Villan pojat 5 - 2 (2-1).

Hakan maalit ottelussa tekivät jälleen osunut Philip Oluwaseun, Harkko Helvelahti, Juuso Rissanen ja peräti kahdesti pilkulta osunut Leevi Kemppainen.

Ottelua voidaan luonnehtia Hakan pallolliseksi näytökseksi, sillä Neloseen nousseesta ACO:sta ei ollut siinä keltaisten haastajaksi. Hakan otteissa näkyikin lupaavia piirteitä kesää ajatellen ja joukkue loikin muun muassa hienoja syöttökombinaatioita läpi ottelun. Toki ACO ansaitsee myös kunniamaininnan ottelusta, sillä se piti hakalaisia varpaillaan koko ottelun omilla vahvuuksillaan. Villan pojat oli nimittäin todella fyysinen ryhmä, jonka vahvuudet olivat todella vaarallisissa vastahyökkäyksissä, jollaisesta oululaiset myös yhden maalin viimeistelivät.

Hakan päävalmentaja Pekka "Tankki" Kemppainen kommentoi ottelua seuraavasti: "Tämä peli oli meiltä hyvä osoitus, että fysiikkamme ainakin kestää kovaakin rasitusta, eli harjoituskausi on niiltä osin mennyt nappiin. Pelissä myös pallo pyöri meillä varsin mallikkaasti ja oli mukava nähdä onnistumisia laajalla rintamalla. Erityisesti mieltä lämmittää Harkon maali ja onnistuminem hieman vieraammalla pelipaikalla."



KAJAANIN HAKA RY.

Kalliokatu 7 (käynti koivukoskenkadulta)

87100 KAJAANI

Puh. 08 629 870

Fax  08 613 3330

toimisto@kajaaninhaka.fi

ohjaus@kajaaninhaka.fi

  • Facebook
  • Twitter
  • YouTube
  • Instagram

© 2020 Kajaanin haka ry. 

web design 

Suomalainen urheilu loistaa tähtiseurassa.

Tähtiseura-ohjelma on Olympiakomitean, lajiliittojen ja aluejärjestöjen laatuohjelma, joka kehittää ja tukee suomalaisen urheilun keskeistä vahvuutta: seuratoimintaa.