Haka jakoi pisteet GBK:n kanssa!

Aki Räisänen 25.8.

Uutta tehoa otteisiinsa löytänyt Kajaanin Haka kasvatti pistepussiaan kolmannessa ottelussa peräkkäin nousemalla kahdesti takaa tasoihin kokeneen Kokkolan GBK:n kanssa.

Kesken kesän Hakaan liittyneen vahvajalkaisen keskikenttäpelaaja Jerome Ogbuefin 2-2 tasoitus 5 minuuttia ennen ottelun loppua oli kaunista katseltavaa sateisessa illassa.

Kova kaukolaukaus upposi tolpan kautta GBK:n verkkoon.

-Maailmanluokan kamaa, kommentoi Hakan valmentaja Peter Olson pelin jälkeen voimasanasäestyksellä.

Yhtä lailla Haka voi kiittää samaan aikaan Jeromen kanssa keskikesällä joukkueeseen tullutta Callistus Chukwua, joka Tuomas Nurkkalan loistosyötöstä karkasi GBK:n puolustukselta iskemään läpiajosta Hakan ensimmäisen maalin.

Molemmat Oulussa asuvat nigerialaiset olivat alkukauden pelaamatta, mutta ovat pelanneet Suomessa jo useita vuosia.

Tilastollisesti ottelu oli täysin kokeneita pelimiehiä vilisevän GBK:n heiniä. Varsinkin ottelun alku oli aivan yhtä maalia, sillä vieraat saivat jo avausjaksolla 10 kulmapotkua.

Haka jolta puuttui 6 vakiopelaajaa selvisi avausjakson kuitenkin vain yhdellä Benjamin Storbackan jo 9. minuutilla ruuhkasta laukomalla takaiskumaalilla.

Lukemat olisivat voineet olla rumemmat, sillä toppari Joona Heiskanen pelasti maaliviivalta yhden aivan varman maalin ja maalivahti Toni Soini yhden vastaavan läpiajotilanteen.

Kokkolalaiset aloittivat toisenkin jakson vahvasti kulmapotkujen merkeissä, mutta Chukwun läpiajo 57. minuutilla tasoitti puntit.

Erotuomari Juuso Mikkolalla ei ollut paras päivänsä ja 72. minuutilla tunteet kuumenivat kun GBK sai rangaistuspotkun maaliedustarytäkän seurauksena.

Kokkolan kokenut brittilaitapakki Lawrence Smith upotti pilkulta oikeaan alakulmaan. Toini Soini aavisti oikein kudin suunnan, mutta ei saanut torjuttua ja näin GBK johti taas.

Haka ei kuitenkaan antanut periksi, Jerome Ogbuefi täräytti siis tasoituksen ja aivan viime hetkillä Lassi Toppinen vielä puski piirun ohi GBK:n maalin.

Vaikka Hakalta puuttui paras maalintekijä Philip Aremu ja muita runkopelaajia, niin löytyi uusia vastuunkantajia ja vasta 16-vuotias Jasper Pikkuhookana palkittiin parhaana.

Tasapelikin oli Hakalle tärkeä, sillä kun Iisalmen PK-37 hävisi oman pelinsä niin joukkueiden ero kasvoi 3 pisteeseen ja Haka metsästää myös edellään olevaa, tänään Pietarsaaressa hävinnyttä VIFK:ta.



Joona Heiskanen (16) ja muut hakalaiset onnittelevat Hakan avausmaalin tehnyttä Callistus Chukwua.


Recent Posts

See All

KAJAANIN HAKA RY.

Kalliokatu 7 (käynti koivukoskenkadulta)

87100 KAJAANI

Puh. 08 629 870

Fax  08 613 3330

toimisto@kajaaninhaka.fi

ohjaus@kajaaninhaka.fi

  • Facebook
  • Twitter
  • YouTube
  • Instagram

© 2020 Kajaanin haka ry. 

web design 

Suomalainen urheilu loistaa tähtiseurassa.

Tähtiseura-ohjelma on Olympiakomitean, lajiliittojen ja aluejärjestöjen laatuohjelma, joka kehittää ja tukee suomalaisen urheilun keskeistä vahvuutta: seuratoimintaa.