Kajaanin Haka hallitsi Pallohallin tekonurmea. PK-37 nurin 2-0.


Viikko sitten 2-1 voitolla Kuopion Riistaveden AC Barcasta talven harjoituspelinsä aloittanut Kajaanin Haka hallitsi talvisen kotikenttänsä Pallohallin tekonurmea myös toisessa harjoitusottelussaan.

Vieraaksi tulleella samoin kolmosessa pelaavalla Iisalmen PK-37:llä oli vyöllään 5-1 harjoituspelivoitto Kuopion Kingsistä, mutta valmentajaa vaihtanut ja nuorennusleikkausen tehnyt ryhmä oli nyt selvästi alakynnessä ja Haka voitti lopulta 2-0 (1-0).

Avausjaksolla vieraat saivat aikaan yhden kulmapotkun, mutta ei yhtään varsinaista maalipaikka, josta olisi Hakan maalivahdin Toni Soinin voinut yrittää yllättää.

Puoliajalla sovitusti vaihtoon tullut Soini valittelikin, että oli jäänyt vähän kylmän jäykäksi, kun tosissaan ei töihin joutunut.

-Avauspotkut eivät oikein nyt toimineet, hän lisäsi itsekriittisesti. Asiaan saattoi vaikuttaa se, että upseerismies oli päivällä seissyt tuntikausia kentällä valatilaisuuden takia.


Harjoitusotteluille tyypillisesti Hakan kokoonpano oli elänyt.

Avausmatsissa komean maalin ampunut Timo Heikkinen puuttui kärjestä kokonaan ja Jesse Kemppainen oli nostettu laidalta kärkeen.

Keskikentälle oli nyt saatu mukaan Hakan lupaavimpiin nuoriin kuuluva Jasper Pikkuhookana, sekä kokeneempi Saku Nikkanen.

Joona Heiskasen pelipaikka oli vaihdettu nyt toiselle laidalle vasemmaksi linkiksi ja oikeana puolustajana oli nuori Joona Mikkonen.

Keskikentän vahvistumisen myötä Haka pyöritti lähes koko avausjakson pelia Iisalmen kenttäpuoliskolla ja maalipaikkoja oli useita.

Kerran verkko helaihtikin vastustamattomasti, kun noin 10 minuutin kohdalla hyvän syöttökuvion jälkeen Japser Pikkuhookana sai helposti juosta pallon verkkoon.

-Aki Räisänen



Valmentaja Ari Koski opasti tauolla Hakan puolustuspään pelaajia.

KAJAANIN HAKA RY.

Kalliokatu 7 (käynti koivukoskenkadulta)

87100 KAJAANI

Puh. 08 629 870

Fax  08 613 3330

toimisto@kajaaninhaka.fi

ohjaus@kajaaninhaka.fi

  • Facebook
  • Twitter
  • YouTube
  • Instagram

© 2020 Kajaanin haka ry. 

web design 

Suomalainen urheilu loistaa tähtiseurassa.

Tähtiseura-ohjelma on Olympiakomitean, lajiliittojen ja aluejärjestöjen laatuohjelma, joka kehittää ja tukee suomalaisen urheilun keskeistä vahvuutta: seuratoimintaa.