Harkkapelissä PK-37 Iisalmesta
Julkaistu: 26.03.2022 18.00

Harkkapelissä PK-37 Iisalmesta

Sehän oli taas pelipäivä kun vieraaksi saapui PK-37 Iisalmesta.

Haasteellinen oli jälleen lähtötilanne, korona-aallon iskettyä tiimiimme. Tänään oli sivussa 8 pelaajaa sekä päävalmentaja Jouko Nurkkala. Onneksi tiivis yhteistyö C-junioreiden kanssa mahdollisti ottelun pelaamisen; heiltä saimme otteluun 6 nuorta pelaajaa sekä peluuttamaan heidän päävalmentaja Risto Putkosen. C-juniorit ovat talven mittaan treenanneet meidän mukana, joten ihan täysi hyppy tuntemattomaan tämä ei heillekään ollut. Tällaista sen yhteistyön pitääkin olla, yhdessä tekemällä homma toimii!

Pelin alku oli hieman hakemista, vähän hätäisiä ratkaisuja, syötöt karkailivat ja tietynlainen hermostuneisuus näkyi otteissa. Toki ymmärrettävää, kun ei välttämättä sitä tuttua kaveria viereltä heti löytynyt ja ajoitukset eivät osuneet kohdilleen. Mutta noin 10 minuutin pelin jälkeen homma rupesi rullaamaan. Todella hienosti nuoremmat pojat pääsi peliin mukaan ja tahtipuikkoa heilutti tästä eteenpäin kotijoukkue.

Peli oli kontrollissa, välillä lähdettiin nopeasti jos tiloja oli, mutta maltettiin myös kierrättää tarvittaessa. Ja tiloja alkoi syntymään hyvän pallottoman liikkeen ansiosta varsinkin laidoilta ja tonteille päästiin kerta toisensa jälkeen. Vastustajan pelinrakentelu jäädytettiin hyvällä prässillä. Hyvä puoliaika ja tilanteessa 4-0 mentiin tauolle.

Toinen puolisko oli ehkä hieman vaisumpaa tekemistä. Hallinta säilyi, mutta tietynlainen terävyys puuttui. Hyville maalipaikoille päästiin edelleen, mutta se viimeinen ratkaisu ei ollut enää paras mahdollinen. Tietty kun peli on 4-0 niin ehkä sitä parasta ei enää saa irti 🤷🏽♂️ Vastustajalle pilkulta yksi maali ja peli päättyi 4-1.

Mukavaa oli nähdä nuoremmat pojat tositoimissa. Ja todella hienosti suoriutuivat 👏👍⚽ Jatkossakin samanlainen toiminta jatkuu, C-junioreita ajetaan sisään kovempia pelejä varten ja kaudella tulemme heidän apua tarvitsemaan. Valmennuksella on tästä selkeä visio, mikä hyödyttää molempia tiimejä ⚽ Autetaan toinen toisiamme. Tästä on hyvä jatkaa!


Kajaanin Haka Team 07/08 #kajhabjunnut #kajhabjuniorit #kajaaninhaka #p17kakkonen #kohtip17ykköstä #keltaset #hakafamily #ilo #innostus #intohimo #fudisonparastapaikanpäällä #kiitoskannustuksesta

Kajaanin Haka ry

Kalliokatu 7 (käynti koivukoskenkadulta)

87100 KAJAANI


Puh. 08 629 870


toimisto@kajaaninhaka.fi

ohjaus@kajaaninhaka.fi