Kajaanin Haka - Ykkönen 1993
Edustusjoukkue -MJulkaistu: 02.10.2023 14.03

Kajaanin Haka - Ykkönen 1993

Kausi 1993 on Kajaanin Hakan 70-vuotisen seura historian menestyksekkäin. Joukkue pelasi Ykkösessä, jossa sijoittui runkosarjassa kolmanneksi. Neljä (4) parasta Ykkösen joukkuetta sai Liigakarsintaan seurakseen neljä (4) heikoimmin sijoittunutta Veikkausliiga joukkuetta. Kuudelle parhaalle oli paikka Veikkausliigaan tarjolla kaudelle 1994. Yksinkertaisessa Liigakarsinnassa seitsemästä ottelusta KajHa voitti Ilveksen ja KontU:n, pelasi tasan KuPS:n kanssa ja häviten neljä ottelua MP:lle, Jarolle, FC Hakalle ja viimeisessä ratkaisevassa ottelussa FC Oululle. Viimeiseen otteluun lähdettäessä KajHa olisi voitolla noussut Veikkausliigaan. Ottelun ratkaisut nähtiin ottelun loppupuolella kun FC Oulun Nigerian maajoukkueeseen noussut Ogabe alusti Timo Pirilän maalin ja teki itse toisen. Näin 2500 katsojan edessä FC Oulu juhli Raatissa ja KajHa poistui hienosti sujuneen kauden jälkeen pettyneenä kajaaniin.

Viimeisen hävityn ottelun jälkeen FC Oulun valmentaja Juha Malinen totesi ”Haka on hyvä joukkue, mutta nytkin nähtiin liian monta lyhyttä syöttöä. Menestykseen vie vain kova suoraviivainen peli” vaikka Malinen tässä viimeisen ottelun analyysissä olikin oikeassa, kauden peleihin KajHan pelityyli tehosi ja sitä kehuttiin yleisön sekä usean vastustaja joukkueen valmentajan kommenteilla.

KajHan joukkueen 19 pelaajasta peräti 16 oli kajaanilaisen jalkapallokoulun kasvatteja. Ainoastaan joukkueen kolme Venäläistä pelaajaa Balahnin, Klutznikov ja Kurakin tulivat maansa pääsarjoista. Varsinkin Sergei Balahnin rooli oli merkittävä KajHassa. Balahnin tulleessaan KajHaan ensimmäistä kertaa 1990 näytti Bala silloin nuorelle KajHan pelaajille esimerkkiä ”miten jalkapallo pelataan”. Joukkue kasvoi niistä ajoista ja tulosta alkoi syntyä kauden 1992 aikana jolloin KajHa voitti puhtaalla pelillä II divisioonan Pohjoislohkon noustessa Ykköseen.

Pekka Kemppainen

Tankki - Seuralegenda. Valmensi KajHa:n lähelle Veikkausliigaa ja oli uskomattomasti neljällä vuosikymmenellä KajHan valmentajana. Tankin koulussa on moni jalkapallo-oppinsa saanut kajaanilaispalloilija! Oma pelaajaura alkoi KajHan edustusjoukkueesta 1970 luvulta huipentuen Mestaruussarjaan OPS:n riveihin kausille 1980-81 ja Suomen Mestaruuteen.

Veikko Koskensalmi

Veikko pelasi itse KajHassa 1970-luvulla. Oli joukkueen kakkosvalmentaja 1992-94 kausilla.

Eero Kovalainen

Oli joukkueenjohtajana kaudella 1993. Eero oli KajHassa useamman kauden ajan valmennus ja huoltopuolella 80-90 luvulla. Eki on joukkueessa esiintyneiden keskikentän taitureiden Tuomon ja Juhan isä. Eeron ura jatkui huolto ja joukkueenjohtajan tehtävissä 2000-luvulle saakka mm. AC Kajaanissa.

Jarmo Anttonen

Lopetti pelaamisen pitkän KajHa uran jälkeen kaudella 1994. Jana oli KajHan kapteeni seuran noustessa ensimmäistä kertaa Ykkösdivisioonaan kaudella 1985. Seuralegenda sanan varsinaisessa merkityksessä. Valmentajaa lukuun ottamatta on tehnyt kaikkea mitä seuratyössä on ollut tarjolla.

Jana toimii tällä hetkellä (2023) KajHan puheenjohtaja- toiminnanjohtajana.

Sergei Balahnin

Kaikkien aikojen kovin ulkomaalaispelaaja Kajaanin Hakassa. Oli Venäjän Mestaruussarja joukkue Rostselmas Rostovin joukkueen kapteeni. Bala piiskasi joukkuetta omalla esimerkillä kaudella 1993 Liigakarsintaan tehden 10 maalia ja jättäen loistavan muiston itsestään. Kaudelle 1994 KajHa halusi jatkaa Balan kanssa sopimusta, mutta Venäjän taloustilanteen muuttuessa, ei Haka pystynyt millään tarjoamaan sellaista sopimusta, jolla Bala olisi jäänyt Hakaan. Jatkoi uransa pelaamisen jälkeen valmentajana Venäjän pääsarjoissa.

Hannu Husu

Kajaanilainen ja jalkapallo yleisö tietää kuka on Hannu Husu. Kaikkien aikojen KajHa pelaaja pelattujen otteluiden ja kausien määrässä. Hanski pelasi maalivahtina 1993 kaikki KajHan ottelut. Kärsi uransa aikana useista loukkaantumisista mutta nousi kerta toisensa jälkeen armottomalla treenaamisella joukkueen pelaavaan kokoonpanoon. Lopetti uransa KajHassa 2010-luvulla seuralegendana. Jatkoi uraansa (KajHa pelien rinnalla) päästyään ikämiessarjoihin Puijon Pallon riveissä voittaen peräti 25 ! Suomen Mestaruutta.

Mika Halonen

Oli varamaalivahtina Hanskin sparrari kyseisellä kaudella. Elvis sai debyytin seuraavalla Ykkösen kaudella ja pelasi kolme seuraavaa kautta KajHassa kunnes siirtyi Säynätsalon Rientoon.

Pasi Kemppainen

Veljessarjan Pentti, Pekka ja Pasi lempinimeltään Pasanen oli nuorin. Oli joukkueen tukipilareita topparina. Joukkueen kapteenina Pasi oli niitä harvoja jotka pelasivat kauden aikana kaikki 29 ottelua, 22 runkosarjassa ja 7 Liigakarsinnassa. Pelasi KajHassa kunnioitettavat 17 kautta. Kävi uransa aikana yhden kauden pelaamassa Oulussa OLS:n riveissä ja ura päättyi 2006 KajHassa. Veri on vetänyt kentille ikämiespeleihin, joista savutuksena 13 Suomen Mestaruutta PuPa:n riveissä.

Tero Kemppainen

Kajaanilaisen jalkapalloilun yksi tähtipelaajista. Kajaanin Haka kasvatti pelasi ensimmäisen

edustuksen pelinsä jo kaudella 1984 Hakan noustessa ensimmäistä kertaa Ykkösdivisioonaan.

Kausilla 1989-1992 Tero pelasi Liigaa Ilveksen ja RoPS:n väreissä. Peenu palasi kaudelle 1993 KajHaan ja liigakokemus näkyi, keskikentän maestron saalina oli kuusi maalia, joista yksi KontUn verkkoon voitetussa Liigakarsinta ottelussa. Tero jatkoi pelaajauraansa RoPS:ssa käyden muutaman pelin lainalla KajHassa kaudella 1994. Tie vei MyPaan kausiksi 2000-01, josta Kuusankosken kautta mm. KaPaan ja Iisalmeen PK-37 riveihin.

Juri Klutshnikov

Kivikova toppari tuli kaudelle 1993 Venäjän mestaruussarjasta Rostselmas Rostovista. Juri oli sarjan parhaita toppareita, mutta harmittavasti loukkaantui juuri ratkaisuottelun kynnyksellä.

Jatkoi uraansa vielä muutaman kauden Venäjällä pääsarjassa ja alemmilla tasoilla.

Juha Kovalainen

Tekniikkamestari ihastutti katsojat kauniilla kosketuksella. Keskikentän taiturin otteet ja hyvä potkutekniikka olivat Jussan tavaramerkkejä. Kauden aikana verkot heiluvat kolmesti, joista kaksi syntyi Liigakarsinnassa. Jussa pelasi uransa aikana 10 kautta KajHassa ja ura päättyi veljensä Tuomon tavoin Ykkösessä kaudella 1998.

Tuomo Kovalainen

Vanhempi Kovalainen muodosti keskikentän kompon yhdessä veljensä Juhan, Balan ja Teron kanssa pelaten nautittavaa jalkapalloa.

Tume maalasi kauden aikana 2 kertaa runkosarjassa ja 2 Liigakarsinta otteluissa. Tume pelasi urallaan 13 kautta KajHassa, viimeisen pelikauden ollessa Ykkösessä kaudella 1998.

Juha Kukkonen

Muistetaan pitkänhuiskeana kärkipelaajana. Teki kauden aikana yhden maalin. Kukkis pelasi KajHassa yhdeksän kautta ja lopetti pelaamisen 1999. Siirtyi peliuran jälkeen pääkaupunkiseudulle ja oli mukana mm. Hjalliksen FC Jokereiden organisaatiossa.

Igor Kurakin

Laitalinkkien aatelia. Igor toi ammattilaisuutta jo muutenkin hyvään KajHan joukkueeseen. Igor pelasi ennen Kajaanin tuloa Venäjän pääsarjoissa ja jatkoi uraansa Saratovissa. Igor menehtyi yllättäen kaudella 2000 pelimatkalla sattuneeseen onnettomuuteen.

Mika Kärki

Kajaanin Hakan kasvatti Mika pelasi kolme kautta KajHassa. Mika pelasi kaudella 1993 22 ottelussa.

Seppo Lindgren

Kävi haistelemassa edustuksen tuulia yhden ottelun komennuksella. Vakiinnutti paikkansa myöhemmin KajHan miehistössä pelaten yhteensä 14 kautta KajHassa.

Jouko Palorinne

Seuran ensimmäinen markkinointipäällikkö pelasi Hakassa vielä seuraavan Ykkösen kauden 1994 ja lopetti pelaamisen yhdentoista KajHa kauden jälkeen uransa siihen. Jokkeri oli KajHan kapteeni 90-luvun taitteessa. Jokkeri on KajHa vuosista lähtien ollut useiden seurojen ja lajien parissa tehden sitä minkä KajHassa oppi eli urheilumarkkinointia ja seurajohtamista. Työnkuvat ovat laajentuneet vuosien saatossa tapahtumiin ja huippu-urheilijoiden manageri tehtäviin.

Mika Puolakanaho

Mika kävi nuorena miehenä parissa ottelussa kentällä kaudella 1993. Vasenjalkainen Mikkis pelasi 6 seuraavaa kautta KajHassa ollen joukkueen runkopelaajia. Hän jatkoi uraansa Pohjois-Karjalassa Joensuussa Jiipeen ja Jipon riveissä.

Antti-Jussi Pölkki

Nuori mies pelasi miehen ottein itselleen avauskokoonpanon paikan kaudelle 1993. Fyysisesti vahva Pöle oli nopea ja vahva kaksinkamppailuissa. Jatkoi uraansa 11 kautta KajHan riveissä ja pari kautta Ykköstä RoPS:n ja PP-70 riveissä.

Kimmo Repo

Tuli kauteen 1993 mukaan viime hetkillä ja vakiinnutti paikkansa pelaavassa kokoonpanossa pelaten 26 ottelua. Poikamaajoukkueessa pelanneen laitalinkki Kimen nopeus säväytti.

Hän pelasi urallaan 7 kautta KajHassa sekä mm. kasvattiseura KaPassa, KePS:ssä ja Santa Clausissa. Lopetti uransa KajHassa kaudella 2004. Kimen isä Jouni pelasi aikoinaan Ykkös- divisioonaa KaPassa ja hänen poikansa Aapeli Repo teki debyytin KajHan edustusjoukkueessa kaudella 2023 tehden 3 maalia.

Kimmo menehtyi yllättäen 47-vuotiaana vuonna 2020.

Timo Ruotsalainen

Ruode tunnettiin aikaisemmin armoitettuna maalintekijänä kunnes Tankki siirsi Ruoden pakiksi. Pelasi uran parhaat vuodet pakkina ja oli 1993 vuonna yhtä vaille kaikissa otteluissa pelaavassa kokoonpanossa. Ruode pelasi 13 kautta KajHassa ja yhden kauden Mestaruussarjaa kaudella 1988 OTP:ssä sekä pari kautta TPV:ssä. Ruode kuuluu TOP5 maalintekijöihin Kajaanin Hakassa.

Juha-Matti Saarinen

Todellinen taistelija, takoi kauden aikana 8 maalia, joista yksi syntyi Liigakarsinnassa. Juusto jatkoi uraansa KajHassa kauteen 1997 saakka, jonka jälkeen siirtyi Tampereelle pelaten TPV:ssä, Ilveksessä ja PP-70:ssä. Juusto pelasi Kajaanin Hakaan vielä kaudella 2003 pelaten 11 kautta KajHassa. Peliura loppui Iisalmessa PK-37 riveissä kaudella 2004.

Juha-Matti on yksi kaikkien aikojen KajHa TOP5 maalintekijöistä.

Kajaanin Haka ry

Kalliokatu 7 (käynti koivukoskenkadulta)

87100 KAJAANI


Puh. 08 629 870


toimisto@kajaaninhaka.fi

ohjaus@kajaaninhaka.fi