Haka-perhe laajenee naisjalkapalloon pitkän tauon jälkeen
Julkaistu: 08.10.2021 13.20

Haka-perhe laajenee naisjalkapalloon pitkän tauon jälkeen

Kajaanin Haka perustaa naisten jalkapallojoukkueen, jonka tavoitteena on harjoitella tavoitteellisesti sekä lähteä pelaamaan Naisten kolmosta kaudella 2022. Joukkueen perustamisidea lähti liikkeelle Tiinu Halosen, Riina Mannisen ja Elisa Purasen tekemästä aloitteesta sekä rakkaudesta lajia kohtaan.

Ajatus naisten jalkapallojoukkueen perustamisesta oli ollut kyseisellä kolmikolla jo pidemmän aikaa mielessä, kunnes eräänä elokuisena iltana odottelu päätettiin muuttaa ensimmäisiksi konkreettisiksi toimiksi. Varsin lyhyessä ajassa saatiinkin todeta, että naisjalkapalloilulle on kysyntää Kainuussa. Jo ensimmäisen pelaajakartoitusviikon aikana huikeat parikymmentä pelaajaa ilmoitti olevansa kiinnostuneita joukkueen toiminnasta!

Pelaajakartoitusten lisäksi joukkueen päävalmentajakin löytyi varsin helposti ja nopeasti. Perustajajäsenet ovat tehneet myös suuren työn suunnitellessaan ja hoitaessaan joukkueen tulevia käytännön asioita. Joukkueen aloituspalaveri järjestettiin 29.9. ja ensimmäiset harjoituksetkin on ehditty pitämään mainioilla osallistujamäärillä.

Naisten joukkue tähtää innolla tulevaan kauteen sekä naisjalkapalloilun uuteen nousuun Kainuun alueella. Joukkueen toiminnan ytimenä ovat positiivinen tekemisen meininki sekä laadukkaan yhteistyön tekeminen. Uusia kuvioita, onnistumisia ja yhteisiä jalkapallohetkiä kohti!

Uudet pelaajat ovat lämpimästi tervetulleita joukkueeseemme! Mikäli olet kiinnostunut joukkueen toiminnasta, otathan yhteyttä joukkueenjohtaja Riina Manniseen (040 218 0046).

Kajaanin Haka ry

Kalliokatu 7 (käynti koivukoskenkadulta)

87100 KAJAANI


Puh. 08 629 870


toimisto@kajaaninhaka.fi

ohjaus@kajaaninhaka.fi