José Ferreira siirtyy Haka-paitaan
Julkaistu: 02.03.2022 12.32

José Ferreira siirtyy Haka-paitaan

Kajaanin Haka on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen 23-vuotiaan José Ferreiran kanssa. Ferreira saapuu Kajaaniin Walesin pääsarjassa pelanneesta Cefn Druidsista. Portugalilainen laitapakki vahvistaa Hakan puolustuspäätä.

-Olen nopea puolustaja ja tykkään mennä peleissä paljon ylöspäin. Olen myös aika fyysinen enkä pelkää kontaktitilanteita. Tavoitteenani tulevalla kaudella on auttaa joukkuetta pärjäämään parhaalla mahdollisella tavalla ja teen kaiken sen vuoksi, että menestymme, Ferreira sanoo.

Ferreira aloitti jalkapalloilun Portugalissa pelaten eri juniorijoukkueissa Lissabonin alueella. 18-vuotiaana hän muutti Englantiin, jossa hän asui 4 vuotta opiskellen ja pelaten eri joukkueissa. Englannin reissun jälkeen Ferreiran tie vei kaudella 2020 takaisin Portugaliin ja Kolmosdivisioonassa pelanneeseen FC Oliveira do Hospitalin joukkueeseen. Nousuun päättyneen Portugalin kauden jälkeen mies siirtyi puolen vuoden ajaksi pelaamaan Walesin pääsarjaan. Nyt Ferreiran matka jatkui Kajaanin Hakaan, jonka ringissä hän on ehtinyt viettää jo pari viikkoa.

-Kuluneesta kahdesta viikosta on todella hyvät fiilikset. Olen pelannut monessa eri maassa ja joukkueessa, mutta Kajaaniin sopeutuminen on ollut kaikista helpointa. Kaikki seurassa ovat olleet todella auttavaisia ja olen tavannut täällä mukavimpia ihmisiä, mitä olen jalkapallon saralla nähnyt. Walesista Suomeen muuttaminen on todella iso muutos, mutta hyvä vastaanotto ja ihmisten avuliaisuus on auttanut todella paljon, Ferreira hehkuttaa.


Haka kohtasi menneenä viikonloppuna KPV-Akatemian Kajaanin Pallohallissa. Ottelu päättyi Hakan 3–1 voittoon Tatu Mäen yhdellä ja Kenedy Santoksen kahdella maalilla. Ottelu oli Ferreiralle toinen Hakan paidassa.

-Henkilökohtaisesti KPV -peli oli jo paljon helpompi itselleni, sillä ennen LehPa -peliä minulla oli vain yhdet harjoitukset alla joukkueen kanssa. Peli on täällä hieman erilaista kuin esimerkiksi Walesissa. Siellä peli on todella fyysistä ja täällä taas pelaajat ovat todella urheilullisia ja peli on hieman intensiivisempää. Joukkueena nämä kaksi peliä ovat menneet hyvin ja toivon voittojen jatkuvan myös sarjakaudella, Ferreira sanoo.

Kun portugalilaiselta laitapakilta kysyy terveisiä seuran kannattajien suuntaan, vastaus tulee selkeästi.

- Fanien tuki on todella tärkeää. Toivon, että seurassa jatkuu sama voittamisen kulttuuri, minkä aloititte jo viime vuonna. Siksi olisi tärkeää, että ihmiset ovat yleisössä luomassa tunnelmaa ja yhteisöllisyyttä koko seuran ympärille. Tulemme pelaamaan hyvän kauden ja mielenkiintoista jalkapalloa, joten suosittelen että tulette paikan päälle meitä katsomaan, Ferreira päättää.


Hakan sopimustilanne kaudelle 2022:

Paavo Jarva, Lassi Rahikainen, Tatu Mäki, Joona Heiskanen, Tiitus Erola, Joona Mikkonen, Jasper Pikkuhookana, Niko Kivijärvi, Damer Elkib, Philip Aremu, Ismat Heydari, Kenedy Santos, José Ferreira

Kajaanin Haka ry

Kalliokatu 7 (käynti koivukoskenkadulta)

87100 KAJAANI


Puh. 08 629 870


toimisto@kajaaninhaka.fi

ohjaus@kajaaninhaka.fi